Perimmäinen syy blogin perustamiseen

Perimmäinen syy tämän blogin perustamiseen oli se, että ne laihdutusblogit, joita löysin blogilistan kautta, olivat jääneet kesken. Eli kirjoittaja ei ollut saavuttanut tavoitteitaan. Ajattelin, että minäpä nyt perustan sellaisen blogin, jossa kirjoittaja saavuttaa tavoitteensa eli lopettaa ahmimisen ja laihtuu muuttuen peruspullamössöstä lihaskimppukissaksi. Halusin, että blogistani tulee sellainen, jota haluaisin itse lukea. Joka tsemppaisi muita ihmisiä, että "jee, laihtuminen on mahdollista!" ja että "ahmimishäiriöstä voi myös parantua kotikonstein, niin kuin Roosakin parantui".
Mutta minä epäonnistuin. Tästä blogista on tullut juuri sellainen tavislaihdutusblogi, jossa koetaan epäonnistumisia ja joka on täynnä synkistelyä. Yhyy. Niin suomalaista.
Kuten edellisessä kirjoituksessa lupasin, asenteen on muututtava. Muuten blogi jauhaa paikallaan, eikä kenelläkään ole kivaa, vaan TYLSÄÄ, koska tämä on tylsä läskiahdistusblogi, jossa kierretään oravanpyörää. Kuka haluaa lukea synkkiä juttuja tällaisina aikoina?? EI KUKAAN. Onnistumisia. Niitä tarvitaan. Pitäisikö minun nyt laittaa (sittenkin) joka viikko jotain senttimetrilukemia ruumiistani (hohoh, kuulostaapa kuolleelta)?

Sinä, hyvä lukijani, jos et ole vielä karannut ikuisiksi ajoiksi, kerrotko jotain vinkkejä? Mitä haluaisit minun kirjoittavan.. ja miten saisin hyvän fiiliksen takaisin tähän touhuun, koska nyt olen umpikujassa ja seilaan syvissä vesissä.

Kuulostaako yksi herkkupäivä viikossa hyvältä idealta vai aiheuttaako se vain lisää ahmimista? En ole hirveästi sitä aiemmin kokeillut, koska yleensä syön joka päivä liikaa:)
Hahah. No, joo. Hyvää perjantai-illan jatkoa!