Mutta tämä on hyvä päivä, olen päättänyt niin. Eilen söin, söin ja söin. Ja se ahdisti ihan kauheasti. Aloin miettiä, että tätäkö koko loppuelämäni on? Ahmimista, lakkoilua, ratkeamista.
Minkälaisia leikkauksia Nicole Scherzingerille on muuten tehty, että sen lantio voi näyttää tuolta? Kuin 10-vuotias poika.
Luja päätös on tärkeintä. Minun pitää vain päättää, etten ahmi enää ja se siitä. Ajattelin kokeilla yhtä ahmintapäivää viikossa. Toivon, että se auttaa siten, etten ahmi enää milloin tahansa, vaan vain sinä päivänä, jolloin olen antanut itselleni sihen luvan. Sunnuntain valitsin ahmimispäiväksi sen takia, koska maanantaina on kuitenkin mentävä töihin ja palattava normaaliin päivärytmiin. Jos söisin jo lauantaina tai perjantaina, koko viikonloppu menisi kuitenkin syömiseksi. Tarkoitan nyt ensi viikon sunnuntaita, koska tällä viikolla olen syönyt jo kahtena päivänä.
Mietin eilen, että miksi haluan laihtua? Olin niin keskittynyt herkkulakkoon, että olin unohtanut olennaisimman. Haluan laihtua, koska haluan eroon läskeistäni, mutta laihtumistakin tärkeämpää olisi, että haluaisin syödä, kuten normaalit ihmiset. En halua kokea enää morkkiksia liikasyömisestä. En halua, että mahani on kipeä ylisyömisestä. En halua valvoa enää öitä sen takia, koska olen edellispäivänä syönyt niin paljon, että kylmä hiki virtaa selkääni pitkin. En halua tuntea enää ähkyä. Joskus olen luullut kuolevani siihen, että mahani on niin täynnä, etten pysty kunnolla hengittämään.Haluan parantua, laihtuminen tulee siinä sivussa. Haen ruuasta mielihyväntunnetta ja jotain elämäntarkoitusta varmaan myös. Ruoka merkitsee minulle ihan liikaa. Ruuan tuomat onnellisuudentunteet on saavutettavissa myös muulla keinoin kuin syömällä. Esimerkiksi juoksemalla. Toisin sanoen, aina, kun mieli tekee syödä, pitäisi mennä juoksemaan.
Minun pitäisi ymmärtää, että tämä on minun ainoa elämäni. Miksi siis aiheutan itselleni kurjuutta? Miksen löydä tasapainoa, vaikka juuri silloin olen onnellisimmillani? Koska se on niin pirun vaikeaa. Itsestäni tämä kaikki on kiinni, joten jos nyt otan itseäni niskasta kiinni, viikon päästä olen jo vähän vahvempi.
1 kommentti:
Lukaisin blogisi yhdeltä istumalta juuri äsken, ja tykästyin.
Painin itsekin syömisen vaikeuden kanssa, ja tällä hetkellä vielä enemmän kuin koskaan ennen terveyteni takia vaikka senhän pitäisi olla mitä loistavin syy nimenomaan pitää itsestänsä huolta, eikä päinvastoin. Löysin teksteistäsi monia itseäni puhuttelevia asioita, ja niiden tajuamisesta tuli hyvä fiilis (vaikka kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä) ja hieman tahtoa itse jatkaa tätä touhua, olla päästämättä itseäni totaalisen rappiolla kun kerran tännekin asti on päästy.
Kadehdin juoksemistasi ja intoa siihen, haluaisin itsekin juosta mutta olen laiska aloittamaan mitään uutta. Ja siihen päälle vielä kielto harrastaa mitään kunnon hikiliikuntaa.. Mutta joskus vielä, jos ei nyt niin tulevaisuudessa haluaisin oppia juoksemaan. Se veisi pois kotoa, pois jääkaapilta ja yleiseltä angstaukselta, joka usein minulla johtaa ylenmääräiseen syömiseen.
Joten kovasti tsemppiä sinne, seuraan mielenkiinnolla blogiasi vastaisuudessakin :)
Lähetä kommentti