Perimmäinen syy blogin perustamiseen

Perimmäinen syy tämän blogin perustamiseen oli se, että ne laihdutusblogit, joita löysin blogilistan kautta, olivat jääneet kesken. Eli kirjoittaja ei ollut saavuttanut tavoitteitaan. Ajattelin, että minäpä nyt perustan sellaisen blogin, jossa kirjoittaja saavuttaa tavoitteensa eli lopettaa ahmimisen ja laihtuu muuttuen peruspullamössöstä lihaskimppukissaksi. Halusin, että blogistani tulee sellainen, jota haluaisin itse lukea. Joka tsemppaisi muita ihmisiä, että "jee, laihtuminen on mahdollista!" ja että "ahmimishäiriöstä voi myös parantua kotikonstein, niin kuin Roosakin parantui".
Mutta minä epäonnistuin. Tästä blogista on tullut juuri sellainen tavislaihdutusblogi, jossa koetaan epäonnistumisia ja joka on täynnä synkistelyä. Yhyy. Niin suomalaista.
Kuten edellisessä kirjoituksessa lupasin, asenteen on muututtava. Muuten blogi jauhaa paikallaan, eikä kenelläkään ole kivaa, vaan TYLSÄÄ, koska tämä on tylsä läskiahdistusblogi, jossa kierretään oravanpyörää. Kuka haluaa lukea synkkiä juttuja tällaisina aikoina?? EI KUKAAN. Onnistumisia. Niitä tarvitaan. Pitäisikö minun nyt laittaa (sittenkin) joka viikko jotain senttimetrilukemia ruumiistani (hohoh, kuulostaapa kuolleelta)?

Sinä, hyvä lukijani, jos et ole vielä karannut ikuisiksi ajoiksi, kerrotko jotain vinkkejä? Mitä haluaisit minun kirjoittavan.. ja miten saisin hyvän fiiliksen takaisin tähän touhuun, koska nyt olen umpikujassa ja seilaan syvissä vesissä.

Kuulostaako yksi herkkupäivä viikossa hyvältä idealta vai aiheuttaako se vain lisää ahmimista? En ole hirveästi sitä aiemmin kokeillut, koska yleensä syön joka päivä liikaa:)
Hahah. No, joo. Hyvää perjantai-illan jatkoa!

Asennemuutos

Olen taas ahminut pari päivää. Sen seurauksena luovun vähäksi aikaa herkkulakkosuunnitelmistani. Ehkä kannattaa kokeilla jotain yhtä ahmimispäivää viikossa. Paljon parempi olisi syödä mitä sattuu yhtenä päivänä viikossa ja olla kuusi päivää normaalina kuin että syö mitä sattuu kolmena päivänä ja on neljä normaalina. Hah. Katsotaan, miten akan käy.

Minulla on selvästi asenneongelma. Olen tänään sitä jo miettinyt, että pitäisi pohtia, että mikä tässä oikeasti mättää. Miksi haluan laihtua? Onko syömiselle olemassa vaihtoehtoa? Jep. Nämä ajatukset muhivat mielessäni. Kirjoitan niistä lisää huomenna.

Kropassani on tapahtunut muutoksia siitä huolimatta, että aina välillä ratkean. Painoa ei ole tippunut kuin kilo tai jotain vastaavaa, mutta ihraa on poistunut hieman keskivartalosta. Jee. Se on hyvä uutinen!

III

Juoksin 32 min. Huomenna on taas salipäivä.

Ei ole oikein mitään kerrottavaa. Tänään ei ole tehnyt mieli syödä liikaa. Hyvä. Viikolla on niin helppo olla ahmimatta, mutta sitten, kun viikonloppu saapuu, syömisrytmi sekoaa ja sh alkaa kummitella jossain alitajunnassa.
Turhaan murehdin tulevaa. En osaa syömisten suhteen elää vain tätä päivää. Tämä johtuu siitä, että herkkulakkoni eivät koskaan ole jatkuneet kovinkaan kauaa, joten olen oppinut siihen, että ratkeaminen tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Siksi alan pelätä sitä jo ensimmäisestä lakkoilupäivästä lähtien.
Herkut ovat oikeasti niiiiiin turhia. Aina silloin, kun syön niitä, ihmettelen, miksi edes teen niin, koska esim. linssit ovat paljon paremman makuisia ja niistä jää huomattavasti parempi olo. Hehee. MUTTA.. se on totuus.

En jaksa laittaa päivän syömisiä, vaikka niin lupasinkin. Söin samalla lailla kuin eilenkin. On ihana olo!

Toinen päivä, ou jee!

Kiitos Aliisa taas:) Juuri, kun vähän jo häpesin edellistä kirjoitustani... Alunperin en meinannut tänne kirjoittaa mitään syömishäiriöstäni (argh, vihaan koko sanaa!), mutta koska se on valitettavasti vielä (toistaiseksi?) osa minua, pakko siitä on sitten kertoa. Kyllähän se vähän auttaa. Ettei tarvitse kaikkea pitää sisällään.
Juoksukunto kasvaa muuten ihan älyttömän nopeasti. Kannattaa kokeilla:) Minulle pitkät lenkit toimivat terapiana. Ihanaa, kun saa vain olla omissa oloissaan ja ihailla maisemia. Juoksen metsässä, asfaltilla, hiekkateillä ja yleensä aika mäkisissä maastoissa. Monet sanovat, että asfaltti ottaa jalkoihin, mutta minä en ole huomannut mitään. Ehkä jalkani ovat jo niin tottuneet kovaan alustaan.

Kuuntelen kyllä musiikkia. Olen myös ladannut Librivoxista äänikirjoja mp3-soittimeeni, heh. Että jotain Elisabeth Gaskellin North and Southiakin olen lenkeillä kuunnellut. Yli tunnin lenkeillä minulla on aina mp3-soitin mukana, lyhyemmillä harvemmin. Musiikista saa lisävoimaa, vaikka olisi ihan hyytymispisteessä.
Tänään kävin salilla ja juoksin 42 min aika rauhallisesti. Oli ihanaa käydä salilla, sillä viime viikolla kävin vain kerran ja sekin oli tynkä kerta.

Sitten syömisiin. Tässä välissä voisinkin kertoa anonyymille kommentoijalle (ks. eilinen kirjoitus), että en ala karpata, koska meikäläinen tarvitsee hiilihydraatteja. Harrastan pitkänmatkanjuoksua, enkä jaksaisi juosta, jos ammentaisin energiani suurimmaksi osaksi vain rasvasta ja proteiinista. Tiedän, että rasvaa saan liian vähän ja esim. seesaminsiemenistä ei ole paljoa iloa, koska ne pitäisi murskata, jotta elimistö saisi niissä olevan rasvan paremmin käytettyä hyväkseen. Kunhan saan muut syömiset kohdalleen, alan ottaa päivittäisen puuttuvan rasva-annoksen rypsiöljypullosta suoraan.

Luulen, että ahmimiseni syyt ovat enemmän henkisellä puolella kuin rasvan määrässä. Mutta kiitos vinkistä, kaikki apu on tarpeen:)

5.05 kaurapuuroa, 1 rkl seesaminsiemeniä & pellavasiemenrouhetta, omenasosetta 3 rkl, 2,5 dl jugurttia
8.10 banaani
11.10 neljä ruisleipää, kevytleviä, kolme ohutta kinkkua, jäävuorisalaattia
14.15 manteleita 25 g, rusinoita 25 g
16.40 appelsiinimehua 1 dl, jäävuorisalaattia, 1,5 dl tummaa makaroonia, 0,5 dl vihreitä linssejä, 175 g broilerinsuikaleita
20.15 maitorahkaa 250 g, 3 dl rasvatonta maitoa, 3 dl puolukoita, 1 rkl vehnäleseitä

Herkkuvaara, herkkuvaara!

Tällä hetkellä on kyllä niin heikkotahtoinen olo, että on pakko kirjoittaa ja kertoa siitä ja toivoa, että se auttaa tilanteeseen siten, että en nyt ainakaan mene ratkeamaan. Hoen itselleni, että "herkutmenevätsuoraanäässiin, herkutmenevätsuoraanäässiin". Toivon mantran tehoavan.
Tällaista tämä on, taistelua. Typerää oli syöpötellä kolmena päivänä viime viikolla, sillä nyt se on jäänyt jotenkin päälle. Ja jos en olisi syönyt, olisin jo kaksi kokonaista viikkoa ollut herkkulakossa. Mutta koska jouduin aloittamaan eilen herkkulakon uudestaan, olen ollut siinä vasta yhden kokonaisen päivän ja melkein kohta toisen.
Retkahdusten jälkeen minulla on tapana ajatella, että "hyvä, että retkahdin nyt. Olen sitten vahvempi seuraavalla kerralla". Tyhmä ajattelutapa! En koskaan ole vahvempi, vaan liikasyön uudestaan ja uudestaan. Joskus harvoin onnistun olemaan ahmimatta jopa kaksi viikkoa. Sitten tulee yksi pieni heikko hetki ihmiselämässä ja tadaa! Ahmimiskierre tulee takaisin kestäen myös kaksi viikkoa, jonka jälkeen taas (ehkä) pystyn olemaan tasapainossa jonkin aikaa, kunnes repsahdan jälleen. Tämä on oravanpyörä.
Ratkaisun avain on se, että minun pitäisi ennaltaehkäistä heikot hetket. Ongelmana on se, etten ole silloin oma itseni. Olen joku muu, joka ei kuuntele järkeni ääntä, vaan vaimentaa sen. Sillä hetkellä en ajattele kilojani tai sitä, miten huono olo tulee ahmimisen jälkeen. Ajattelen vain ruokaa ja sitä sekunnin kestävää mielihyvää. Kun tällainen ahmimiskohtaus iskee, toitotan itselleni, että syön vain vähän. Yhden karkin. Yhden keksin. Yhden jäätelön. Mutta aina tilanne riistäytyy käsistä. Olen antanut itselleni luvan ahmia syömällä jo yhden pahisjutun. Mieleni on vuosien myötä kehittynyt siihen suuntaan, että vain täysi ahmimiselle altistavien ruoka-aineiden välttely on ainoa oikea ratkaisu.
Mutta miten välttää heikot hetket? Syömällä tarpeeksi ja säännöllisin väliajoin.. jolloin ruokaa ei tule ajateltua, koska aivot eivät ilmoita nälästä. Paras on, kun ajattelee ruokaa mahdollisimman vähän. Ja jos herkkuhimo tulee, silloin ei ainakaan kannata syödä jotain terveellistä herkkua, sillä sekin johtaa lopulta epäterveellisten herkkujen pariin. Parempi vain juoda vettä ja unohtaa herkkuhimo.

Kadonneiden vatsalihasten metsästys..on alkanut!

Little miss muffin kysyi, saako liittyä vatsalihasvetoon. No, totta kai! Ja kaikki muutkin kynnelle kykenevät, mukaan vain! Edellytyksenä on ainoastaan se, etteivät lihakset saa vielä tässä vaiheessa kovin näkyvästi paistaa esiin.
25.10. on tuomionpäivä ja silloin kuvia mahan tilanteesta. Kuvia tulee joka tapauksessa, olkoon maha edelleen ihrainen tahi ei. Buahahah! Nyt muuten lähtee rölly mäkeen ja äkkiä (jotta kehtaan niitä kuvia tänne pistää)!
Kävin jo tänään "pienellä" iltalenkillä vatsalihasvedon innoittamana. Juoksin 18 km ja meni vain tunti 56 minuuttia. Olin yllättynyt, että menin niin kovaa, vaikka mielestäni juoksin rennosti lönkötellen. Huh! Ilmeisesti olen saanut vauhtia lisää. Juoksin muuten myös sen takia, koska suututti eiliset sessiot (ELÄMÄNI VIIMEISET SESSIOT NE OLIVATKIN!). Söin esimerkiksi, siis eilen, purkin pringlesejä. Yhdessä purkissa on jotain 2000 kcal. Järkyttävää. Mutta onneksi eilinen on eilinen ja tänään aloitin uuden herkkulakon ja juoksin pitkästi, vaikka olin ahkerasti kahdeksan tuntia töissäkin. Olinpas minä reipas (noh, eilisenkin edestä, jolloin vain lahnailin ja katsoin Star Warseja, hihii!).
Kerron nyt kahden viikon ajan myös päivän syömiset joka jutun yhteydessä. Jospa se hillitsisi ratkeamista.
7.05 kaurapuuroa, 1 rkl seesaminsiemeniä + pellavasiemenrouhetta, omenasosetta, 2 dl jugurttia
12.00 neljä ruisleipää, kevytleviä, kaksi ohutta kinkkua, tomaatti
15.45 banaani
17.00 tummaa makaroonia 1 dl, 0,5 dl vihreitä linssejä, 125 g broilerisuikaleita
20.15 appelsiinimehua 1 dl (porerautatabletin kanssa), 2 dl rasvatonta maitoa, johon sekoitettuna 20 g proteiinijauhetta, 280 g mansikoita ja 2,5 dl jugurttia
Vettä joku kaksi litraa=liian vähän, kun kuitenkin juoksin niin pitkästi.

Lihaksia esiin

Taisinpa sitten mennä ja sopia siskoni kanssa, että lokakuun 25. päivään mennessä vatsalihaksia pitäisi näkyä jonkun verran. Ups. Siihen ei kuitenkaan ole kuin kolme kuukautta..
Kovaa työtä tämä veto vaatii, joten saas nähdä, miten käy. Repsahdukset ovat sitten taaksejäänyttä elämää. Onnistumisesta seuraa palkinto, epäonnistumisesta.. nooh, nöyryytys, hehheh:)

Tapahtui aamuyön pikkutunteina:

Joo. Tätä se humalahakuinen juominen teettää. Nimittäin sitä, että herkkulakko täytyy taas aloittaa uudestaan.

Raahustin aamuyöllä pikkuhiprakassa baarista kotiin ja ilmeisesti olin syönyt päivällä liian vähän, sillä minulla oli ihan sairaan kova nälkä. Ja koska olin gänässä, eivät aivoni toimineet, kuten niiden olisi siinä tilanteessa pitänyt toimia ja enkös vain löytänyt pakastimesta puoli litraa päärynäjäätelöä.
No, jäätelöt tuolin päälle (?!.. nii-in! Miksei esim. pöydälle?) sulamaan siksi aikaa, kun konttasin vessaan rapsuttamaan meikit pois naamasta. Siinä tovi vierähtikin ja osa jätskistä oli onnistunut sulamaan tuolille. Loppuosa eksyi suuhuni. Että näin. Palan painikkeeksi söin muutaman sämpylän voilla samalla, kun katsoin Star Warsia. En tiedä, mistä mieleeni juolahti leffan katselu, enkä ylipäätään ymmärrä, kuinka jaksoin laittaa dvd-soittimen edes päälle, kun olin niin älyttömän väsynyt.
Viiden aikaan heräsin epämiellyttävään tunteeseen, että ihoni on liimautunut johonkin kiinni. Kappas vain, niinhän olikin, sillä makasin edelleen nahkasohvalla, joka hiosti muuten aika mukavasti! Sain sen verran itsestäni irti, että loppuyön vietin sängyssä. Kun aamupäivällä heräsin, en tuntenut, olenko nälkäinen vai en. Olinhan syönyt koko yön. Ja koska olin/olen krapulassa, jolloin aivot eivät toimi, kuten niiden pitäisi toimia, olen syönyt tänäänkin taas mitä sattuu ja miten sattuu. Että näin... taas.
Onneksi huomenna on töitä, niin on pakko palata normaaliin päiväjärjestykseen ja syömisrytmiin. Ei tästä nyt oikein meinaa tulla mitään.

Uudestaan alusta

Luulin, ettei blogiani lue kukaan muu kuin minä itse, vaikka käytänkin ilmaisuja "tiedättehän, katsokaas" jne.. Siksi olikin aika yllättävä näky, kun olin eiliseen kirjoitukseen saanut kommentteja. Että aha.. tätä lukeekin joku! Kiitos vain teille tsemppauksista!

Tunnen suunnatonta pettymystä itseäni kohtaan torstain ja perjantain sh-sessioista (sessio-sana lainattu Sofi Oksasen Stalinin lehmistä, kuvaa hyvin touhua). Perjantaina söin töiden jälkeen mm. kaksi jäätelöä, Fanipala-pussin (kröhöm, en ihan kokonaan itse), dominoita enemmän kuin kymmenen, valkosuklaata ja jopa jotain sokerikorppuja eli what the fuck! Eiväthän ne edes maistu millekään!! Tyypillistä ahmimishäiriökäyttäytymistä, syön kaikkea, mitä löydän, vaikkei tee mieli. (Fucking Åmålin Elinin äänellä:) ARGH!
Ja niin kuin kuvittelin jo olevani selvillä vesillä... NOT!

Joka tapauksessa, aloitin tänään taas uuden elämän. Nyt en enää siirrä herkkulakkoani, vaan se alkaa tänään ja kestää vähintään jouluun. Alkaa olla aikamoista pelleilyä koko herkkulakko, kun koko ajan ratkeilen. Pah. Olen niiiiin heikko.

Mutta, aloitin siis uuden elämän lähtemällä lenkille. Käytin hyväkseni kahden päivän liikasyöpöttelyistä saamani energiat ja juoksin 30 km. Oli tarkoitus juosta muutenkin tänään 30 kilsaa ja nythän se sitten sattui "hyvin", kun olin vahingossa tullut tankanneeksi pari edeltävää päivää. Eipä tullut juoksun aikana energiavajetta, niin mahtitankkaukset kun olin vetänyt.

Kolmekymppiä juoksin aikaan 3 h 32 min. Kohta se menee alle kolmen ja puolen tunnin. Olisin nytkin päässyt kovempaa, mutta halusin nauttia juoksemisesta. Rakastan pitkiä lenkkejä ja haluan juosta ne siihen tahtiin, ettei juoksu tunnu missään. Lyhyet lenkit pyrin vetämään verenmaku suussa, jotta saisin lisänopeutta juoksuun.
Täytyykin tässä välissä kertoa sellainen outo juttu, että yritän vältellä mahani katsomista peilin kautta, koska se masentaa! Ja altistaa ahmimiselle (="ihan sama mitä syön, maha ei pienenny ikinä"). Torstaina vilkaisin mahaani peilistä ja se oli pienentynyt, muttei tarpeeksi. Nyt pidän taukoa mahankatselusta. Se ei tee laihdutusyritykselleni hyvää. Myöskään vaa'alla en viitsi käydä samasta syystä. Eikä sillä painolla niin väliä olekaan, lihas painaa kuitenkin enemmän kuin läski. Kerron vaakatuloksia sitten joskus. Katsotaan nyt, miten tämä herkkulakko pitää.
Tänään lähden bilettämään. Siksipä en huomenna luultavasti urheile, vaan makaan sohvalla, katson leffoja ja taistelen herra Fani Palaa vastaan. Siitä lisää sitten sunnuntaina.

Roosa ei ole sittenkään tulossa takaisin

Hiljaiselo johtuu siitä, että söin eilen liikaa. Ja söin tänään liikaa siksi, koska söin eilen liikaa. Mahtavaa.

Eilen oli niin kauhea olo. Olin väsynyt, koska en ollut saanut nukuttua yöllä tarpeeksi ja töissä oli ihan hirveä kiire. Ja seliseliseliseliseli.. Totuus on se, että herkkulakkoni loppui taas. Täytyy päivittää taas profiilia.
Sainpahan taas todettua sen, etteivät jäätelöt ja keksit ole niin hyviä kuin miltä ne näyttävät. Ruisleipä maistuu paljon paremmalle kuin suklaa. Tästä viisastuneena herkkulakko alkaa jälleen uudestaan huomenna. Lupaan, että seuraavan kerran, kun ahdistus tulee, kirjoitan siitä tänne.

Paras juttu oli ehdottomasti se, että kun eilen mittasin mahani juuri navan alapuolelta, senttejä oli lähtenyt kuusi (osa oli turvotusta)! Että arvatkaa vaan, harmittaako tuo ratkeaminen. Mutta eihän kaksi päivää voi laihdutusta tuhota? Eihän?

Proteiinipainotteinen ilta

Juoksin tänään 11 km, meni 1 h 2 min eli kaksi minuuttia nopeammin kuin maanantaina. Olin vähän yllättynyt, sillä tällä kertaa juoksin yksin, eikä kaveri ollut vauhdittamassa menoa.

Kerron taas pitkästä aikaa päivän syöntini. Ainahan se noudattaa samaa kaavaa, paitsi viikonloppuisin syön n. 4 kertaa päivässä työpäivien kuuden sijaan.

5.05 kaurapuuro, 1 rkl seesaminsiemeniä, 1 rkl pellavasiemenrouhetta, omenasosetta 3 rkl, jugurttia (40 kcal/dl) 2,5 dl

7.40 banaani

10.45 neljä ruisleipää, kevytleviä, 3 ohutta kinkkua, tomaatti

13.00 2 dl mehua (kahvin korvike)

15.00 omena

17.00 purkki tonnikalaa, 2,5 dl raejuustoa

20.50 maitorahkaa 250 g, 2,5 dl rasvatonta maitoa, 3,5 dl puolukoita ja mansikoita=proteiinipirtelö
Iltapuolen syönnit ovat proteiinipainotteiset, koska proteiini pitää nälän kauan loitolla ja hillitsee makeanhimoa. Tunsin jonkinasteista jäätelön ja sipsien himoa tänään, joten siitä johtuu tuo tonnikala-raejuusto-päivällinen. Olin myös koko illan menossa, joten piti syödä jotain sellaista ruokaa, joka pitää mahan kauan kylläisentuntuisena.

Ei tee mieli mielitekoja

En ole aivan tyytyväinen päivän liikuntasaldoon. Tiedän, että ihan hyvä pitää välipäivä juoksusta, koska juoksin sunnuntaina niin pitkästi ja vielä eilenkin tein yli tunnin lenkin. Mutta silti nyt vähän harmittaa, etten jaksanut tänään käydä juoksemassa. Enää en viitsi lähteä, koska yöunet kutsuvat kohta (pitää herätä aikaisin).
Rullaluistelin tänään puoli tuntia ja tein salilla tynkätreenin eli tein jalkaprässin, Pec Deckin, vipunostot sivuille, vartalon kierron, ristikkäistaljan ja reiden lähennyksen.

Haahuilin tänään kaikilla mahdollisilla kaapeilla muka etsimässä ruokaa. Eikä oikein tehnyt mitään mieli syödä. Katsoin jäätelöpakettia, eikä sitäkään tehnyt mieli. En kovin kauan sitä viitsinyt tuijotella, koska luulen, että vähitellen olisin alkanut kuvitella, että tarvitsen jäätelöä. Siis siitä huolimatta, ettei minun tehnyt jäätelöä edes mieli.

Lopulta söin iltapalaksi kaksi jyväleipää ja lasin maitoa. Se riitti vallan mainiosti. Olen vähitellen alkanut oppia siihen, että nähdessäni keksipaketin, rekisteröin havaintoni mieleeni kiellettynä asiana, jolloin keksipaketti muuttuu minulle näkymättömäksi. Tai ainakin tänään mieleni toimi tuolla tavoin. Voihan olla, että tässä tulee vielä ties minkälaisia herkkuhimoja. Tähän asti olen selvinnyt niistä siten, että tosiaan yritän mahdollisimman vähän ajatella laihtumista ja herkkujen syömistä.

Avaintekijänä herkkujen välttelyssä on ehdottomasti ollut se, että syön normaalia ruokaa riittävästi. Syön sen verran, että energiavajetta syntyy, jotta laihdun, mutta kuitenkin niin paljon, etten joudu tuntemaan nälkää. Nälkä on se, mikä normaaleilla ihmisillä laukaisee herkkuhimon. Minulla, syömishäiriöisellä, herkkuhimo johtuu yleensä tunneperäisistä syistä, mutta yritän minimoida kaikki mahdolliset riskitekijät. Siksi pidän nälän loitolla, ettei nyt ainakaan se, kaikkien muiden ongelmien lisäksi, aiheuta kohtausta.

Lakkoilua tasan viikko

Nyt olen ollut viikon ahmimatta. Se on suuri saavutus. Näihin kuuteen vuoteen mahtuu hyvin vähän kokonaisia viikkoja saati sitä pidempiä aikoja, jolloin en ole syönyt liikaa. Ja jatkuvasti pelkään, milloin ruutitynnyri räjähtää.

Yritän ajatella mahdollisimman vähän ruokaa ja laihtumista. Jos on koko ajan jotain puuhaa, ei päivään ehdi tulla sellaista suvantovaihetta, joka altistaa ahmimiselle.

Tämän viikon jälkeen se taistelu vasta alkaakin. Olen kerran tänä vuonna pystynyt kahden viikon totaaliseen herkkulakkoon. Tuota ennätystä lähden nyt rikkomaan. Luulen, että jos pystyn olemaan (tai siis totta kai pystyn) kolme viikkoa syömättä, ahmimisajatus alkaa vähitellen haihtua mielestä. Tai niin toivon. Tuskinpa se koskaan kokonaan katoaa..

Tänään juoksin 11 km, meni 1 h 4 min. Ihan jees lenkki ja ilma oli ihanan raikas. Syömiset oli aika perusmeininkiä, paitsi ettei ollut mahdollisuutta syödä maitorahkapirtelöä iltapalaksi. Siksi söin pari leipää ja vähän mysliä, minkä takia maha on vähän turvonnut. Liikaa hiilaria. Mutta muuten ihan ok-fiilis. Huomenna olisi tarkoitus mennä salille.

Blogi on ainoa oljenkorteni

Tänään on Maggie Gyllenhaal-päivä, koska ehdin viimeinkin katsoa Yön ritarin. Onneksi Batman Beginsin inha Katie Holmes vaihtui Yön ritari-leffassa Maggieen, koska en voi sietää Holmesia, vaikka Batman Begins hyvä leffa olikin. Maggie on ihan jees. Vähän sellainen naapurintyttö.
Sitten asiaan. Olen ollut kunnolla. Mutta eilen oli ihan hirveää. Olin niin lähellä ahmimiskohtausta kuin voi olla. Olin jo ojentamassa käden kohti pakasteallasta ja suklaajäätelöä, kunnes muistin blogini. Ajattelin, että ei saakeli, en kehtaa kirjoittaa tänne taas uudesta alusta herkkulakon suhteen. Ilman blogiani vetelisin tälläkin hetkellä suuhuni mitä sattuu ja olo olisi mitä kurjin. Blogi on osoittautunut pelastusrenkaakseni. Sellaiseksi sen suunnittelinkin.
Nyt, kun on viikon viimeinen päivä, teen yhteenvedon viikon liikunnasta.
Ma: ei mitään (se oli se viimeinen syömishäiriöpäivä)
Ti: juoksua 30 min + sali
Ke: juoksua 55 min
To: juoksua 2 h 1 min=18 km
Pe: juoksua 30 min + sali
La: rullaluistelua tunti
Su: juoksua 2 h 23 min=21 km

Viikon liikunnat meni putkeen. Juoksua tuli viisi kertaa viikossa ja kilometrimäärä on yli 50, mikä on tavoitteeni joka viikko, koska treenaan maratoonille (jonka juoksen myöhemmin tänä vuonna). Ja salilla kävin kaksi kertaa, mikä on hyvä. Plussana tuli vielä rullaluistelu, olen vasta-alkaja siinä ja se on vähän pelottavaa vielä, mutta tehokasta kyllä.
Olen elänyt kuusi päivää tällä viikolla sillä tavalla kuin haluan elää loppuelämäni. Mutta pelkään koko ajan heikko hetkeä. Ahmiminen on nurkan takana ja mikä tahansa voi laukaista sen. Eilen esimerkiksi tosi hyvännäköinen kaverini sanoi, että hänen äitinsä oli kysynyt häneltä, että onko hän vähän lihonut.

Voi hyvänen aika. Aloin ajatella, että minkälaiselta jokinorsulta
minä näytän, jos kaverini, samanpituinen kuin minä miinus 9 kg, näyttää lihavalta. Vähän tuntui siltä, että kannattaako tässä ollenkaan laihdutella, kun olen läski kuitenkin vielä vaikka miten pitkään. Laihduttaminen kun on hidasta puuhaa, jos sen tekee järjen kanssa (eli syö tarpeeksi).

NO, niin. Tuo tilanne sai minut melkein lohtusyömään, haha. Kuinka naurettavaa. Sitten joku pieni järjenriekale esti aikeeni. Thank God! Jotenkin tuntuu, että haluan tehdä elämäni tahallaan kurjaksi, vaikka muuten kaikki on niin perhanan hyvin ja olen onnellinen ihminen. Mutta, mitään ei siis tapahtunut.

Kaikki on hyvin, joten suotta tässä enää mesoan.

Nähdään huomenna.

Saliohjelmani

Eilen juoksin puoli tuntia, mikä on noin 4-4,5 km. Sen lisäksi kävin salilla. Yleensä käyn salilla 1-2 kertaa viikossa ja teen juuri siksi koko kropan kerralla. Jos ehtisin käydä useammin, sijoittaisin ylä- ja alavartalotreenit eri päiville. Mutta juoksu on kuitenkin ykkösliikuntaharrastukseni ja sen mukaan käyn salilla. Eli jos olen juossut pitkästi, sali jää väliin. Ja jos pidän juoksussa välipäivän, yritän käydä silloin salilla ja jos lenkki on ollut lyhyt, käyn ehkä myös salilla, jos jaksan.

Mutta pyrin joka viikko tekemään yhden saliharjoittelun. Nyt päätin, että vähintään kahdesti on käytävä, koska lihasmassa kuluttaa energiaa ja nopeuttaa läskin lähtöä.

Salilta se Jennifer Garnerkin on lihaksensa hankkinut.
Seuraavaksi kerron, mitä tein eilen salilla. Se on jotakuinkin sellainen perusharjoitus, mitä joka kerta teen: (liikkeet eivät tule välttämättä missään järjestyksessä)

Teen 3 sarjaa ja 10 toistoa mahdollisimman isoilla painoilla. Heti, kun painot alkavat tuntua siltä, että niitä jaksaa tehdä enemmän kuin 10, lisään painoja. Tässä näette tämän hetkisen kuntoni. Olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten nopeasti saan lisää voimaa ja painoja täytyy lisätä.

Lämmittelyä crosstrainerilla/hyppynarulla ja kepillä.
Vatsalankku 60 sekuntia. Jalkaprässi 65 kg. Ylätaljaveto niskan taakse 45 kg. Hauiskääntö käsipainoilla 10 kg. Ojentajapunnerrus 45 kg. Reiden loitonnus 60 kg. Polven ojennus 60 kg. Reiden lähennys 60 kg. Pec Deck 35 kg. Alataljaveto 40 kg. Vipunostot sivuille 4 kg (tämä on yllättävän tuskallinen liike..). Vartalon kierto 35 kg. Ristikkäistalja 15 kg. Takareisilaite 30 kg.

Olen käynyt suhteellisen säännöllisesti joulukuusta lähtien salilla. Pitäisi vielä tutustua tankoon, mutta kerään vielä rohkeutta sen suhteen. Olen myös miettinyt, jos ostaisin oman tangon. Ongelmana on vain se, että se vie hirveästi tilaa! Eikä ole sisustuksellisesti mikään esteettinen elementti.

Väsynyt, mutta onnellinen

5.05 kaurapuuroa, 1rkl seesaminsiemeniä ja pellavasiemenrouhetta, omenasosetta, 2,5 dl jugurttia
7.30 banaani
10.00 neljä pientä ruisleipää, kevytleviä, kurkkua, kaksi kinkkua
12.25 Eloveena-välipalakeksi
15.40 1,5 dl tummaa makaroonia, 0,5 dl vihreitä linssejä, kaksi keitettyä kananmunaa, kurkkua ja tomaattia 1/3 lautasesta
20.00 Easy Body-proteiinijuoma (n.135 kcal)
23.00 n. 35 g bran fleiksejä, 2 dl rasvatonta maitoa, juustosämpylä, kaksi aamupalajuustoa

Juoksin kuin juoksinkin 18 km, mikä on harvinaista, sillä yleensä ajoitan pitkät lenkit viikonloppuaamuihin. Aikaa meni 2 h 1 min. Jos olisin juossut aamulla, lenkki olisi mennyt alle kahden tunnin. Aamulla juoksu vain kulkee paremmin.

Kadun huomenna tuota juustosämpylää, mutta tultiin leffasta ja olin maailman nälkäisin, eikä kaapissa oikeastaan ollut muuta kuin tuollainen höttöinen vehnäjuustosämpylä. Joten söin sitten sen.

Argh. Tyhmää murehtia tuollaisesta, koska olen tänään kuluttanut jotain 3500 kaloria. Siinä ei paljon juustosämpylät paina.

Jatkuu.

Tänään taas kävin pienet taistelut, mutta kaidalla polulla olen edelleen. Kuten pitääkin. Kävin juoksemassa 55 minuuttia eli noin 8,5-9 km. Se oli tasaista vauhtia koko matka ja pystyin puhumaan kaverin kanssa koko ajan. Ehkä lopussa vauhti kiristyi. Alkumatka on minulla aina vähän matelua, kun haen tuntumaa juoksuun. Mutta lopussa yleensä menen niin kovaa kuin mahdollista.

Ja juoksun jälkeen tuntuu niin ihanalta, että sitä ei voi sanoinkuvata. Kaikki huolet ja stressit ovat jääneet lenkin varrelle ja mieli on erittäin levollinen. Toivoisin, että jaksaisin huomenna heti töiden jälkeen käydä parin tunnin juoksulenkillä (mikä tarkoittaa minimissään 18 kilometriä..), mutta saattaa olla, että olen niin raato työpäivän jälkeen, etten taida jaksaa. Mutta katsotaan sitä sitten. Jonkinlaisella lenkillä kuitenkin käyn ja jos käyn lyhyemmällä lenkillä, sitten menen myös salille.

Kuulin tänään, että Bridget Jonesista tehdään vielä kolmaskin leffa. En ollut kovinkaan iloinen uutisesta, sillä vaikka pidin ensimmäisestä elokuvasta paljon, toinen oli surkea. Kolmas on luultavasti vielä huonompi. Ja taas Renée joutuu lihottamaan itseään.

En ymmärrä, miten hänen päänsä kestää tuon lihotus-laihdutus-prosessin. Siis jo kolmatta kertaa! Minulla jäisi syöminen päälle! Hänhän siis lihottaa itseään tämännäköisestä lähtökohdasta:
Renéen vaivannäön vuoksi toivon, että BJ 3 on sittenkin hyvä.

Tasapainoon, vihdoin ja onneksi.

Kaikki on taas hyvin. Juoksin puoli tuntia ja tein salilla hyvän treenin. Täytyi taas taistella vähäsen, mutta syömiset meni, kuten pitikin. Muuta vaihtoehtoahan ei ole. Niin olen päättänyt.
Kerrotaanpa vielä päivän ruokalista:

6.05 kaurapuuroa, 1 rkl pellavasiemenrouhetta, 1 rkl seesaminsiemeniä, 2,5 dl jugurttia (60 kcal/1 dl)

8.05 banaani

11.05 neljä ruisleipää, kevytleviä, kaksi kinkkuleikettä, kurkkua

13.00 Gefilus-persikkamehua 2 dl

16.40 Eloveena-välipalakeksi

17.30 1,25 dl tummaa makaroonia, 0,5 dl vihreitä linssejä, purkki tonnikalaa tomaattikastikkeessa, 2 rkl fetajuustoa, 1 dl appelsiinimehua

20.00 maitorahkapirtelö (maitorahkaa 250 g, mansikkakiisseliä, rasvatonta maitoa 2,5 dl)

Vettä n. 2 litraa.
Nyt etsin sisäistä teiniäni ja valmistaudun illan Skins-jaksoon.

Ei tämä nyt onnistu

Voi kettu.

En saa otetta niskastani. Viikonlopun uskomattomat univelat kostautuivat liikasyömisenä. Väsyttää koko ajan, vaikka nukuin päiväunia heti töistä päästyäni. Tietysti kadotin kontrollin syömisenkin suhteen, koska minulla syöminen ja virkeystila kulkevat käsi kädessä. Jos olen väsynyt, en jaksa miettiä, mitä suuhuni laitan. En jaksa miettiä, mitä seurauksia siitä voi tulla, jos syön jotain, mitä ei pitäisi.
Alkaa hävettää koko blogiin kirjoittaminen. Mitä järkeä on pitää blogia, jonka perustarkoituksena oli seurata herkkulakkoa, joka kestää jouluaattoon. Nimenomaan ilman mitään retkahduksia. Nyt tämä on luisunut perussyömishäiriöblogiksi, jossa kärsitään ylisyömisen morkkiksia ja luvataan joka päivä, että huomenna on taas uusi alku.
Ei, ei.. en ole ylpeä siitä, minkälaiseksi blogini on muodostunut. Missä itsekuri? Jossain vaiheessa minulla oli sitä, mutta mihin se katosi?
Ongelman ytimeksi on muodostunut se, että laihtuminen tapahtuu liian hitaasti. Nytkin minulla on viikonloppuna menoja, joissa haluaisin olla laihempi. Tänään ajattelin, että mitä järkeä syödä normaalisti, koska en kuitenkaan kerkeä laihtumaan viikonloppuun mennessä. Minun pitäisi ottaa tietty väliaikatavoite, johon tähtään laihtuvani jonkun tietyn verran. Ehkäpä motivaatio pysyisi silloin kohdillaan paremmin. Tai ehkä pitäisi unohtaa koko laihtumisen ajatus, koska pelkkä sana "laihtuminen" saa minut ahmimaan, koska tunnen etten koskaan pysty siihen.
Joka tapauksessa minun on ihan tosissani taisteltava ahmimista aiheuttavaa ruokaa vastaan. Herkkulakko on ainoa oikea vaihtoehto, koska jo yksi keksi laukaisee sellaisen "kaapittyhjäksi"-olon. Että minua hävettää kertoa omasta heikkoudestani. Tosi tyhmää tuhlata elämäänsä tällaiseen! Ja tätä on jatkunut kohta kuusi vuotta. Uskomatonta.
Miten etenen tästä kurjasta maanantaista? Ainakin lopetan liiallisen syömisen. Kirjoitan joka päivä kahden viikon ajan ruokapäiväkirjaa, enkä ota paineita siitä, jos en jaksakaan lähteä juoksemaan. Niin, yksi syy myös siihen, miksi syöpöttelin tänään, oli se, etten jaksanut lähteä lenkille. Ajattelin, että ihan sama, vaikka syönkin sitten miljoona kaloria, ei sillä ole mitään väliä, kun en edes lenkille lähtenyt. Että vajotaan sitten pohjamutiin ja kunnolla!
Pakko unohtaa menneet. Leikitään, että aloitan blogini vasta tästä tekstistä. Tämä ei ole syömishäiriöblogi. Tämä on blogi herkkulakosta ja siitä, miten ihminen ei tarvitse ylimääräistä sokeria ja rasvaa ja miten hyvin niitä ilman pystyy elämään. Minä tulen olemaan esimerkki sellaisesta ihmisestä. Kyllä. Se onnistuu.

Kuvitin tätä tekstiä Vivien Leighillä. Ihan sen kunniaksi, koska telkkarista tulee tänään ihanista ihanin Tuulen viemää.