Niin lähellä

Huh huh, kun kävi lähellä, ettei herkkulakko pettänyt! Tänään pidin liikuntavapaan päivän, mikä merkitsi sitä, että yhtäkkiä aikaa olikin muka ihan hirveästi! Niin hirveästi, että laitoin domino-keksin suuhuni, mutta otin sen heti pois... Voi helkkari, mitä touhua!
En siis nielaissut siitä murustakaan, joten selviydyin keksin ja itseni kaksinkamppailusta voittajana. Nyt täytyy laittaa äkkiä motivointikuva.
Olen edelleen todella onnellinen, jota siis olen ollut koko viikon, mutta vuosien varrella olen omaksunut sellaisen virheellisen käsityksen, että vain epäterveellistä ruokaa syödessäni voin olla täysin onnellinen. Tietyissä mielentiloissa (kuten todella nälkäisenä tai surullisena), uskon tätä alitajunnassani toitottavaa ääntä, joka hokee, että syö herkkuja, silloin olet onnellisimmillasi. Ehkäpä olenkin, mutta kahden sekunnin päästä herkkujensyöntikohtauksesta olen maailman epäonnellisin, joten se siitä!

Luulen, että tunnesyömiseni johtuu äkkipikaisesta luonteestani ja intohimoisesta suhtautumisestani eri asioihin, kuten harrastuksiini ja opiskeluihini. Olen aika ääripääihminen, välillä kaikki on vallan loistavasti ja välillä syvältä. Ehkäpä haluan kokea syödessänikin ääritunteita ja ajaudun tahallani ratkeamaan herkkuihin, jotka maistuvat taivaallisilta, mutta tuovat jälkikäteen ihan hirveän morkkiksen ja surkeuden. Eli ehkä haluan tuntea pohjamudan.

Huh. Kuulostaapa skitsolta:)