Ei tämä nyt onnistu

Voi kettu.

En saa otetta niskastani. Viikonlopun uskomattomat univelat kostautuivat liikasyömisenä. Väsyttää koko ajan, vaikka nukuin päiväunia heti töistä päästyäni. Tietysti kadotin kontrollin syömisenkin suhteen, koska minulla syöminen ja virkeystila kulkevat käsi kädessä. Jos olen väsynyt, en jaksa miettiä, mitä suuhuni laitan. En jaksa miettiä, mitä seurauksia siitä voi tulla, jos syön jotain, mitä ei pitäisi.
Alkaa hävettää koko blogiin kirjoittaminen. Mitä järkeä on pitää blogia, jonka perustarkoituksena oli seurata herkkulakkoa, joka kestää jouluaattoon. Nimenomaan ilman mitään retkahduksia. Nyt tämä on luisunut perussyömishäiriöblogiksi, jossa kärsitään ylisyömisen morkkiksia ja luvataan joka päivä, että huomenna on taas uusi alku.
Ei, ei.. en ole ylpeä siitä, minkälaiseksi blogini on muodostunut. Missä itsekuri? Jossain vaiheessa minulla oli sitä, mutta mihin se katosi?
Ongelman ytimeksi on muodostunut se, että laihtuminen tapahtuu liian hitaasti. Nytkin minulla on viikonloppuna menoja, joissa haluaisin olla laihempi. Tänään ajattelin, että mitä järkeä syödä normaalisti, koska en kuitenkaan kerkeä laihtumaan viikonloppuun mennessä. Minun pitäisi ottaa tietty väliaikatavoite, johon tähtään laihtuvani jonkun tietyn verran. Ehkäpä motivaatio pysyisi silloin kohdillaan paremmin. Tai ehkä pitäisi unohtaa koko laihtumisen ajatus, koska pelkkä sana "laihtuminen" saa minut ahmimaan, koska tunnen etten koskaan pysty siihen.
Joka tapauksessa minun on ihan tosissani taisteltava ahmimista aiheuttavaa ruokaa vastaan. Herkkulakko on ainoa oikea vaihtoehto, koska jo yksi keksi laukaisee sellaisen "kaapittyhjäksi"-olon. Että minua hävettää kertoa omasta heikkoudestani. Tosi tyhmää tuhlata elämäänsä tällaiseen! Ja tätä on jatkunut kohta kuusi vuotta. Uskomatonta.
Miten etenen tästä kurjasta maanantaista? Ainakin lopetan liiallisen syömisen. Kirjoitan joka päivä kahden viikon ajan ruokapäiväkirjaa, enkä ota paineita siitä, jos en jaksakaan lähteä juoksemaan. Niin, yksi syy myös siihen, miksi syöpöttelin tänään, oli se, etten jaksanut lähteä lenkille. Ajattelin, että ihan sama, vaikka syönkin sitten miljoona kaloria, ei sillä ole mitään väliä, kun en edes lenkille lähtenyt. Että vajotaan sitten pohjamutiin ja kunnolla!
Pakko unohtaa menneet. Leikitään, että aloitan blogini vasta tästä tekstistä. Tämä ei ole syömishäiriöblogi. Tämä on blogi herkkulakosta ja siitä, miten ihminen ei tarvitse ylimääräistä sokeria ja rasvaa ja miten hyvin niitä ilman pystyy elämään. Minä tulen olemaan esimerkki sellaisesta ihmisestä. Kyllä. Se onnistuu.

Kuvitin tätä tekstiä Vivien Leighillä. Ihan sen kunniaksi, koska telkkarista tulee tänään ihanista ihanin Tuulen viemää.