Miksi kirjoitan

Kokeilen tässä jonkun aikaa sellaista, että joka jutun alussa kirjoitan päivän herkkuhimotilanteen. Kokeilen, että auttaako, jos herkkuhimojen syitä ja seurauksia miettii päivittäin, eikä päästä niitä unohtumaan. Testaan, onko unohdus ja herkkuhimojen vähättely syypäänä lankeamukseen.

Herkkuhimotilanne tänään: Koin lieviä herkkuhimotiloja klo 16 ja 18 välillä. Olin väsynyt ja eräs juttu painoi mieltä. Teki mieli lohduttautua. Normaalin ruuan syöminen auttoi, koska olin hyvin nälkäinen. Kun herkkuhimoja tuli uudestaan hieman myöhemmin, keitin teetä ja pyrin olemaan ajattelematta ahmimista. Se auttoi.

Mietin eilen, että miksi pidän blogia? Se on ajatus, joka aina silloin tällöin tulee mieleeni. Onko tästä jotain hyötyä minulle? Toisinaan olen jättänyt ahmimatta, kun olen ahmimiskohtauksen saapuessa kirjoittanut blogiin. Kirjoittamalla olen saanut tilanteen takaisin haltuuni. Eli toisinaan bloginpitämisestä on ollut hyötyä. Nyt huomaan, että pitäisi ehkä kirjoittaa useammin, kun ahmija-minä tulee kylään. Aina siinä tilanteessa ei blogi ole kuitenkaan ensimmäisenä mielessä.

Minua vaivaa se, että salailen tätä lähipiiriltäni. Olen rehellinen ihminen, joten salailu tuntuu kurjalta. Ihan kuin puuhaisin pahoja heidän seläntakanaan. Osa heistä tietää sairauteni, joten miksi en kerro heille tästä blogista? No, kirjoitan täällä aika raatorehellisesti syömishäiriöstäni. Vaikka he tietävät ongelmani, en tiedä, pystyisivätkö he sittenkään sulattamaan juttujani.

Sitten jos kertoisin heille blogista ja he lukisivat juttujani, he alkaisivat miettiä, että "voi ei, voinko tarjota mitään hyvää tänään juhlissani, koska Roosa tulee paikalle. Jos herkut saavat hänestä yliotteen, hän alkaa ahmia ja minä olen syypää hänen syömishäiriöönsä!"