Laihduttamisen syitä

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Tänään olen pohtinut seuraavia asioita:

• Miksi ihmiset aloittaessaan laihduttamisen, tekevät sen liian radikaalisti? Heti pitää syödä 1000 kaloria vähemmän kuin kuluttaa ja tehdä joka päivä rääkkitreeni tai muuten peli on menetetty.
  
• Miksi laihtumisen pitää tapahtua nopeasti, jos on kuitenkin jo vuosia elänyt läskiensä kanssa?
• Miten voin saada juoksumotivaationi takaisin?
• Miksi alunperin hukkasin sen?
• Miksi urheilen?
• Teenkö sen vain siksi, että haluan laihtua?
• Liikunko väärien syiden takia?

Homman nimi on siis liikuntamotivaation puute ja laihtumisen syvin olemus.

En ole kolmeen viikkoon käynyt juoksemassa. Se on elinikä. En muista, milloin olisin pitänyt näin pitkän tauon. Ok, se johtuu hieman siitä, että olin kaksi viikkoa irti todellisuudesta ja myös siitä, että oli yksi tapahtuma, jota olin odottanut kauan ja jossa olisin halunnut olla laihempi, mutta kun tämä tapahtuma läheni ja läheni, ymmärsin, että ei se laihtuminen nyt onnistu, minkä johdosta söin vain syömisen perään.
Tähän väliin teen pienen hlökohtaisen paljastuksen, koska se tuntuu oleellisella tavalla liittyvän syömishäiriööni: elelen sinkkuna. Viime aikoina olen huomannut sen, että kun aiemmin halusin laihtua esteettisten syiden vuoksi, niin nyt siihen on liittynyt sellainenkin ilmiö, että luulen, etten ole tarpeeksi viehkeä näin suuren rasvaprosentin kanssa. Myös tuo aiemmin mainitsemani tapahtuma liittyi osin miehiin, koska siellä niitä oli paljon ja vaikken laihtunutkaan, niin ilmeisesti viehätysvoimani oli silti tallella.

Joo.

Turhaa siis miehiä varten laihduttaminen. TIEDÄN. Mutta jos on sinkku, niin paineet ovat aika kovat (varsinkin jos on ikäkriisi). Ei kukaan osta ruskeaa banaania, jos vieressä on keltainen. Mutta, sisältöhän ratkaisee, joten lopetan nyt tämän turhan lässytyksen.
Luin tänään yhtä älytöntä laihdutusblogia. Olen niin turhautunut, että suurin osa blogilistan laihdutusblogien pitäjistä luulee, että laihtuminen onnistuu vain nälkäkuurilla. Olin ihan järkyttynyt, kun yksi nuori nainen kertoi syövänsä alle 500 kaloria päivässä. Jos, kultarakas, miettisit vielä toisen kerran.. Olen hyvin pahoillani siitä, että terveet ihmiset hankkivat itselleen tahallaan syömishäiriön. Tästä kun ei pääse ikinä eroon. Eikä minun syömishäiriöni ole edes pahimmasta päästä.

Saarnaan tuosta aiheesta ehkä myöhemmin. Loppuun tilitän vielä siitä, miten olen kadottanut intohimoni rakasta juoksuharrastustani kohtaan. Tiedän, että juokseminen on vain sen päässä, että pistän lenkkarit jalkaan ja lähden ovesta ulos.. mutta ensin pitäisi voittaa tahtojen taistelu itsensä kanssa. Ja unohtaa, miten kylmä ulkona on. Ja unohtaa laihtuminen ja juosta vain juoksemisen ilosta.