Syömisriippuvuudesta on vaikea parantua, senhän jo tiesinkin.
Kuinka monesti olenkaan ihmetellyt, miksei laihduttaminen onnistu, vaikka tiedän kaiken ruuasta. Kunnes sitten muutama vuosi sitten myönsin itselleni, että minulla on syömishäiriö. Siksi en pysty syömään kohtuullisia määriä.
Kannattaa miettiä, johtuuko ahmiminen siitä, että ruokavalio on liian niukkaenerginen ja on siis oikeasti nälkä? Vai onko ahmimisen syyt jossain syvemmällä? Että vaikka on kylläinen, tekee silti mieli syödä?
Tässä koin ahaa-elämyksen:
Sillä aina, kun minulle on tullut ahmimisolo, minulla ei ole ollut nälkä. Olen halunnut tukahduttaa ruualla jotain, mitä en ole halunnut ajatella. Ja olen luullut, että ahmimisen voi taltuttaa sillä, jos ei kerkeä ajattelemaan ruokaa. Olen kirjoittanut paperille ylös monia kertoja muistutuksekseni itselleni, että "seuraavan kerran, kun tekee mieli ahmia mene lenkille, salille, lue kirjaa, katso leffaa jne.." En ole uskaltanut olla tekemättä mitään, koska olen pelännyt niitä tunteita, joita en ole halunnut tuolla hetkellä kokea. Ja nimenomaan minun olisi pitänyt vain olla ja kuulostella itseäni, eikä paeta ruokakaapille.
Pyrin siihen ihmisjoukkoon, joka uskaltaa kohdata pahan olon. Eikä pakene sitä.
Syömisriippuvuudesta on vaikea parantua, senhän jo tiesinkin.
Kuinka monesti olenkaan ihmetellyt, miksei laihduttaminen onnistu, vaikka tiedän kaiken ruuasta. Kunnes sitten muutama vuosi sitten myönsin itselleni, että minulla on syömishäiriö. Siksi en pysty syömään kohtuullisia määriä.
Kannattaa miettiä, johtuuko ahmiminen siitä, että ruokavalio on liian niukkaenerginen ja on siis oikeasti nälkä? Vai onko ahmimisen syyt jossain syvemmällä? Että vaikka on kylläinen, tekee silti mieli syödä?
Tässä koin ahaa-elämyksen:
Sillä aina, kun minulle on tullut ahmimisolo, minulla ei ole ollut nälkä. Olen halunnut tukahduttaa ruualla jotain, mitä en ole halunnut ajatella. Ja olen luullut, että ahmimisen voi taltuttaa sillä, jos ei kerkeä ajattelemaan ruokaa. Olen kirjoittanut paperille ylös monia kertoja muistutuksekseni itselleni, että "seuraavan kerran, kun tekee mieli ahmia mene lenkille, salille, lue kirjaa, katso leffaa jne.." En ole uskaltanut olla tekemättä mitään, koska olen pelännyt niitä tunteita, joita en ole halunnut tuolla hetkellä kokea. Ja nimenomaan minun olisi pitänyt vain olla ja kuulostella itseäni, eikä paeta ruokakaapille.
Pyrin siihen ihmisjoukkoon, joka uskaltaa kohdata pahan olon. Eikä pakene sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti