Välillä on vähän vaikeaa

Ymmärrettyäni syyt liialliseen syömiseeni, elämä on ollut hieman toisenlaista. Laihtuminen ei merkitse enää niin paljon kuin ennen, tärkeintä on pystyä tasapainoiseen elämään. Laihtuminen olisi tietysti ihan myönteinen asia, mutta jos sitä ei tapahdu, niin ei sitten. Tietysti tulen tästä laihtumaan, jos pystyn tosiaan hallitsemaan syömiseni, mutta laihempi olomuoto ei ole se tärkein asia. Tärkeintä on se, etten tukahduta enää tunteitani ruualla.

Vaikka olen viime lauantaista lähtien pystynyt hallitsemaan ruokaa, eikä ruoka minua, elämä ei ole silti ollut pelkästään ruusuilla tanssimista. Syömishäiriö kummittelee koko ajan jossain alitajunnassa. Siitä huolimatta, että olen keskittynyt tarkkaan kuuntelemaan omia tuntemuksiani, minun on välillä tehnyt ihan hirveästi mieli syödä liikaa. Tänään on ollut hankalia tilanteita. Pahinta tässä on se, että en tunnista niitä syitä, miksi haluan syödä. Olen ollut koko ajan kauhean levoton ja joku pahuuden henki sisimmässäni toitottaa, että minun pitäisi syödä, koska ilman ahmimista en koskaan enää voi olla täysin onnellinen.

Olen hakenut ruuasta lohtua niin kauan, että siitä irti pääseminen on ihan hirvittävän vaikeaa. Siksi osa minusta ajattelee edelleen, että vain ahmiminen on avain onneen. Mutta ei minun tarvitse olla tämän onnellisempi. Minun on hyvä juuri näin.