Ei se mennyt niin kuin piti

Kuten salaa mielessäni pelkäsin, viikonloput ovat vaikeita. Viime lauantai ja sunnuntai osoittautuivat sitten tosi vaikeiksi. En jaksanut tsempata ja elämä ajautui taas tutuille raiteille. Seurueessasyöminen/seurassasyöminen, se on ihan hirveän vaikeaa. Silloin helposti menettää kontrollin, eikä osaa tunnistaa kylläisyydentunnetta, eikä toisaalta syytä, miksi jatkaa syömistä, vaikkei ole enää nälkä.
Tänä aamuna tuntui pahalta. Maha oli turvonnut ja kipeä. Nälkä ei meinannut tulla oikein millään, kun kaksi edellistä päivää oli tullut tankattua oikein kunnolla. Onneksi on maanantai. Maanantaisin kaiken saa aloittaa alusta. Tästä lähtien olen entistä tarkempi ruokailutilanteissa, enkä yritä vaientaa sitä pientä ääntä, joka kertoo kylläisyydentunteesta.
On todella vaikeaa opetella elämään siten, että tietää, ettei enää koskaan saa ahmia. Koska ahmiminen on ollut niin suuri turva. Ja koska siitä on tullut osittain tapa, siitä eroon pääseminen ei ole niin helppoa kuin luulisi.
Tuntuu, totta kai, takapakilta tuo viikonloppu! Viimeinkin olin tajunnut, mitä kaiken tämän takana on.. ja silti jatkan samaan malliin!!

Mutta elämä jatkuu siitä huolimatta. Onneksi, sillä rakastan elämää ja siksi aion parantua.